Seitsemän Sisarusta

KUVA: Seven Sisters by Paul LaWrence Curtis

Nähdessään mahdollisuudet, jotka piilivät sydämissämme,
he laskeutuivat tähtivaltaistuimeltaan kulkeakseen joukossamme;
laimensivat verensä meidän vereemme.
Ja niin syntyi haltijoiden rotu,
Noiden kauniiden ja voimallisten,
kauheiden ja ihastuttavien,
magian ja pimeyden herrojen
valon ja tietoisuuden valtiaitten.

Ja me kutsumme heitä nimeltä
ja merkeissään he saapuvat luoksemme,
Opettaakseen meille tiedettä ja kulttuuria,
Magiaa ja noituutta,
taistelemista sekä kaikista suurinta salaisuutta,
Jumalaksi tulemisen alkemiaa.

(vapaa suomennos ap. runo, Storm Faerywolf)

Ferissä on seitsemän Vartijaa, sillä luodessamme kehän ajattelemme sen olevan kolmiulotteinen, ulottuvan Idästä länteen, pohjoisesta etelään, allamme kiehuvasta tulisesta alisesta yllämme valoisana loistavaan yliseen ja itseemme, joka seisoo kaiken keskustassa. Vartijat ovat Tähden Etsijä (Star Finder) ja Water Maker (Veden Tekijä), Black Mother (Musta Äiti) ja Loistava Liekki (Shining Flame), Maan Tuli (Fire in the Earth) ja Taivaan Valo (Heaven Shiner) sekä Noita Itse eli Porttien Vartija (Guardian of the Gates), Mustan sydämen haltija (Keeper of the Black Heart).

Legendan mukaan Vartijat ovat Nephilim, Pilvi Ihmisiä. Ihmissuvun hämärinä alkuaikoina, kun tämä maailma ei ollut vielä kovin kaukana muista maailmoista, jumalten kaltaiset vartijat yhtyivät ihmissukuun ja heidän jälkeläisistään syntyivät haltijat ja haltija esi-isät sekä haltijaihmiset (Feri people). Tämä oli myös feri tradition alku, jonka Victorin ajatuksia mukaillen voidaan katsoa polveutuvan eri kulttuurien shamanistisista traditioista sekä jumalista polveutuvista ihmisistä, shamaaneista ja noidista, jotka muovasivat tahdollaan kohtaloa ja hallitsivat todellisuutta.

Useimmiten Vartijat kutsutaan luoksemme tähdistä kehää luodessa. Ne kutsutaan edustamaan horisontaalisessa ulottuvuudessa kunkin elementin voimien tiivistymää: tietoa, totuutta, rakkautta ja viisautta sekä viimeisten kolmen vertikaalisen elementin edustamaa tietoisuutta, allamme olevaa alitajunnan pimeyttä ja sen varjoja sekä yllämme kaartuvaa jumalten, älyn ja henkiolentojen ylistä maailmaa kehän kiteytyessä omaan itseemme, sydämessämme, omassa sisimmässämme olevien porttien ja niiden vartijan tiedostamiseen.

Jotkut ovat kutsuneet näitä olentoja jättiläisiksi, korostaakseen niiden eroavaisuutta ihmisistä ja kun muodostamme yhteyden näihin jätteihin, rakennamme sillan itsemme ja muiden maailmojen välille. Tämä yhteys edistää askel askeleelta oman potentiaalimme tiedostamista, muutosta, jonka kautta tiedostamme oman jumalallisen ja yli-inhinhimillisen alkuperämme.

-Mari

Jääkukkia

Yksinäisyyden sininen viitta
on kumppanini vuosien ketjussa,
Se peitto,johon käärin itseni,
metsä, joka nielaisee minut.
Pian vaatteeni pinta on puhki.
Sisimpäni kuultaa kankaan läpi,
pelkään; rajat ovat murtumassa.

Sokaisevana tulviva talviaurinko,
hallan kylmä hehku ja ikuinen yö.
Alati tuijottava kiiluva valo
peilautuu jäässä ja hangen tähdissä.
Unissani, salaisuuksien siemenissä,
valkoisen ja mustan rajamailla,
odotan lämpöä ja sydämen kevättä.

-Mari

Jeg er forelsker i dig.

Whoever hath her wish, thou hast thy "Will", 

And "Will" to boot and "Will" in overplus;

More than enough am I that vex thee still,

To thy sweet will making addition thus.

Wilt thou, whose will is large and spacious,

Not once vouchsafe to hide my will in thine?

Shall will in others seem right in gracious,

And in my will no fair acceptance shine?

The sea, all water, yet receives rain still,

And in abundance addeth to his store;

So thou, being rich in "Will", add to thy "Will"

One will of mine, to make thy large "Will" more.

Let "No" unkind no fair beseechers kill;

Think all but one, and me in that one "Will".

William Shakespeare, Sonnet 135

ja 

alla Aale Tynnin suomennos:

Muut toivoilevat, sinä "villiinnyt",

on Ville päällekin ja liika Ville,

sinua kiusaan minä, ylimäärä,

suloista villeyttä lisäillen.

Tilava sinulla on villeys,

myös kerran sisään laske tämä ville.

Toistenko villeys vain viehättää,

ja tälle villelle ei pääsy paista?

Merien vesi ottaa sateen vastaan

ja runsauttaan lisää tulvien,

niin sinä myöskin, villeyttää täysi,

suo villen villeyttä laajentaa.

Pois "eit"! Tee oikeutta pyytäjille;

suo meidän olla yksi ainut Ville.

Rose Five

Rauhaisaa Yulea

Valon jälleensyntymä

Näin joulun alla lienee pakanallisen soveliasta kirjoittaa muutama sana valosta. Omassa ajattelussani valo kytkeytyy kiinteästi uskonnolliseen maailmankuvaani. Tahtoessani voisin milteipä määritellä uskonnon kuten herra Conchis kirjassa Jumalten Naamiot: “Uskonnollinen vaisto on itse asiassa kykyä määrittää, miten tilanteet syntyvät, millaisia ne sitten ovatkin”. Tämä tulkinta uskonnosta on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen.

Jos oletetaan, että todellisuus rakentuu tekemistämme tulkinnoista ja havainnoista, kaikki informaatio, jota maailmasta keräämme on vain mielikuvien, vaikutelmien ja tulkintojen virtaa. Havaintomme ei missään tapauksessa ole ‘totta’ sillä tavoin kuin usein erehdymme luulemaan. Tietenkin tunnemme, kuulemme, näemme, maistamme ja haistamme, mutta kaikki aistimme ja niiden kautta havaintomme ovat sidottuja ymmärrykseen. Voitaisiin jopa ajatella, että jumala on tuo ymmärrys, ominaisuus, joka mahdollistaa ajattelun ja sen kautta tulkinnan. Ilman ymmärrystä emme olisi edes eläimiä, sillä aistiemme aivoihin välittämä tieto ei järjestyisi millään tavalla. Ei ihme, että useissa kulttuureissa ajatellaan, että Jumala edustaa totuutta tai tietoisuutta tai vähintäänkin on luonut ihmiselle sielun, yksilöllisen olemassa olon prinsiipin.

Jokainen tulkinta tehdään käsillä olevasta tilanteesta. Pystyäkseen oivaltamaan, että on olemassa jonkinlainen tilanne, tarvitaan kyky oivaltaa että on itse olemassa. Mitä muuta sielumme on kuin sarja oivalluksia, kokemuksia ja tunteita omasta olemassa olostamme? Ilman valoa mustan avaruuden äärettömyydessä Tähti Jumalatar ei olisi kyennyt näkemään omaa kuvajaistaan, ymmärtämään että oli olemassa. Orastava itsetietoisuus kumpuaa halusta katsoa peiliin, koska pimeydessä on syttynyt ajatus valosta. Ajatus siitä, että on olemassa on luonut ensimmäisen tilanteen; itse on asettunut suhteeseen johonkin muuhun, joka edustaa ei - itseä. Valo tai tietoisuus tarjoaa mahdollisuuden heijastuksen syntymiseen, mahdollisuuden näkemiseen, ymmärtämiseen –mahdollisuuden olla jumalan kaltainen.

Itsen asettuminen suhteessa itseä ympäröivään maailmaan on tietoisuuden ytimessä. Ainoa asia, josta voimme kerätä totuuden mukaista tietoa on oma itsemme, sillä me itse olemme kaiken ajattelumme alku- ja loppupiste. Me havaitsemme ja me teemme tulkinnan, ei kukaan muu. Ellemme ymmärrä itseämme, emme ymmärrä omia havaintojamme ja tulkintojamme. Oppiessamme tuntemaan itsemme pystymme ymmärtämään miten tilanteet joihin joudumme ovat syntyneet, miksi ja miten olemme tilanteessa ja miten tilanteen ymmärrämme. Pystymme sormeilemaan elämämme rukousnauhaa tietäen, että kymmenen ketjussa olevan helmen jälkeen tulee yksinäinen helmi, siksi, että tuolla helmellä on tarkoituksensa ja paikkansa nauhassa.

-Mari-

Joulukiireitä

Joulun alla jokainen päivä alkaa joulukalenterin luukulla. Jouluaaton lähestyessä luukut vähenevät ja luukkujen alta paljastuneet salaisuudet tulevat julki. Useimmat lapset eivät silti hahmota paljonko jouluun on aikaa, sillä lapselle on olemassa vain ’tämä päivä’, ehkäpä eilinen ja korkeintaan huominen. Aika on teoreettinen, abstrakti käsite, joka opitaan koulussa. Sen jälkeen kun ajan on kerran oppinut, sen vangiksi jää loppu elämäkseen.

Eräs aikuiselämäni itsestään selvyyksiä on ollut lineaarinen aikakäsitys, kuten lähes kaikilla meistä. Aika kulkee, kello käyvät ja minuutit ja sekunnit pakenevat toisiaan seuraten kuin hiekka tiimalasissa. Aurinko nousee ja laskee, kuukauden vaihtuvat toisiin ja kesä seuraa talvea lähes huomaamatta. Katson peiliin ja huomaan muuttuvani, peilistä katsovat silmät ovat eri ihmisen kuin kymmenen vuotta sitten ja lapset venyvät ympärilläni pituutta lähes huomaamatta muuttuen sylilapsista valkolakkisiksi ylioppilaiksi.

Elämässäni on kylläkin ollut hetkiä, jolloin aika on muuttunut ja kellon viisarit ovat valehdelleet. Sellainen hetki on saattanut olla ikuisuuden kestävä katse, mailleen painuva aurinko kuumuutta hehkuvassa kesäillassa tai oivallus, joka on kääntänyt maailmani hetkeksi päälaelleen. Kuinka pitkä on suudelma? Milloin rakkaus alkaa? Kaikkea ei voi, eikä kuulukaan määritellä kellon tai kalenterin avulla. Toisinaan aika on venynyt, muuttanut muotoaan ja minuutit ovat voineet tuntua tunneilta tai toisinaan lyhentyneet hengityksen mittaisiksi hetkiksi, joissa jotain on syntynyt ja kuollut.
Olen viime aikoina huomannut, että ajan kuluminen ei ole sidottu kelloon tai kalenteriin. Aika kuluu tunteiden mukaan, aika virtaa kuten energiakin huomion suuntaamisen mukaan. Jos elämme eilisessä mietimme menneitä, jos vain haaveilemme huomisessa emme koskaan ole tässä hetkessä. Aika kuluu tässä hetkessä olemisen kykymme mukaan.

Nykyaikana yksi suurimmista ongelmista on se, että ihmisillä ei ole aikaa. Mutta jos tarkkaan ajatellaan, kaikilla meillä on saman verran aikaa. Meillä on aina ollut saman verran aikaa, sillä aurinko laskee ja nousee tänä päivänä samoin kun se laski ja nousi sata vuotta sitten. Ajan pilkkominen sekunteihin, minuutteihin tai tunteihin on ylipäätään keinotekoista. Oikea aika on syklistä ja sitä säätelevät vuodenajan tai kuunvaiheet. Aika on olemassa tässä ja nyt. Menneisyys on oma tulkintamme tapahtumista ja tulevaisuus kirjoitetaan nykyhetkessä. Kaikki on mahdollista, aikaa on riittämiin ja se on normaalia. Kiire on epänormaalia.

Siitä huolimatta suurin osa meistä juoksee paikasta toiseen, tehtävästä tehtävään ja päivästä päivään tajuamatta, että aika on kulttuurimme luoma käsite. Olen itsekin juossut sydänkurkussa linja-autoon ehtiäkseni oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Kun linja-auto on mennyt, saatan pysähtyä huomatakseni, että aikaa on kaikkeen siihen, mihin sitä tahtoo käyttää. Odottaessani voi olla ärsyyntynyt tai nauttia ulkoilmasta. Jos ainoa todellisuus on nykyhetki, voi joka päivä valita uudelleen miten valveillaolo aikansa käyttää.

Mietin tänä aamuna, miten toivottoman pitkään nykyihmisestä puuhellalla valmistetun ruuan valmistuminen kestää ja siltikin ihmisillä oli aikaa valmistaa ruokansa ennen mikroaaltouunin keksimistä. Miksi aikamme valuu tyhjiin, vaikka elämämme helpottuu koko ajan? Mihin käytämme tulen sytyttämiseen ja veden kiehumisen odottamiseen kuluneen ajan?

-Mari-

Saari

Loputon aallokko rannoillani,
laineiden laulu ja vaahtopäät.
Suolaiset tyrskyt heittävät,
kallioille mustat lätäköt,
kuin kosteat silmät kivenkoloihin.

Lokkien lento ja kiitävät pilvet,
valkoisina varjoina sielussani.
Horisontissa tervattu vene,
ja airojen kitinä iltatuulessa,
varjoisa lahti odottamassa.

Souda, souda veneelläsi,
Heitä ankkurisi poukamaan,
Olen tutkimaton saari, vieras manner,
Odotan löytämistäni kuin
koskematon hiekka jalanjälkiäsi.

Valkoinen koivun runkoni,
Saaren sydämeen johtava polku,
ja sen punaisena hehkuvat kanervat.
Ei venevajaa tai paikkaa nuotiolle.
Ainoastaan ratkaisematon salaisuus.

-Mari-